ALV-korotus – yrittäjän uusi  uhka vai mahdollisuus uudistua?

01.09.2024

Hei te kaikki mahtavat tyypit! Pietu jälleen pohtii näin hyvinvointi- ja terveysalan yrittäjänä- usean vuoden kokemuksella. 

Pia sokeroimassa asiakkaan jalkoja
Pia sokeroimassa asiakkaan jalkoja

Tänään haluaisin jakaa mun ajatuksia tänään voimaan tulleesta arvonlisäveron korotuksesta ja sen vaikutuksista meidän alamme pienyrittäjiin.

Eilen sohvalla istuessani skrollaten somea sekä uutisia ja nauttien aamukahviani, niin bonhasin artikkelin tulevasta ALV-korotuksesta. Sydän pomppasi- olinha mä jo unohtanut tämän tulevan härdellin kun olen itse ollut tän suhteen kerrankin hyvin ajoissa. Ensimmäinen ajatukseni kuitenki oli: "Voi p***a, mitenhän tämä vaikuttaa mun liiketoimintaan?"  Soitin myös sitten eräälle yrittäjäystävälle Lahdesta, joka on toiminut alalla pidempään. Keskustelumme oli valaiseva ja mukavan seesteinen- tyyliin " onhan näitä alveja ennenkin noussut". Naurettiin sitä että, kuinka ollaan kuitenkin selvinneet aiemmistakin (isommistakin) haasteista ja vielä hyvin porkutetaan menemään, päällimmäisenä kuitenkin ajatus- kuinka keskeistä ja tärkeää on nyt keskittyä asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin ja tarkemmin.

Pia viimeistelee sokerointia asiakkaalle
Pia viimeistelee sokerointia asiakkaalle

Ensinnäkin ALV-korotuksen myötä joudun väistämättä nostamaan hintoja, päivittämään järjestelmät ja laskutuspohjat. Tämä herättää tietenkin huolta siitä, miten te mun asiakkaat reagoitte? Pahimmassa skenaariossa osa saattaa jättää palvelun väliin säästääkseen rahaa. Toisaalta, tämä voi olla myös mahdollisuus tarkastella mun palveluita uudelleen ja innovoida uusia tapoja tuottaa arvoa asiakkaille. Eli ehkä nyt onkin hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä tapa on paras kommunikoinnille teidän asiakkaiden kanssa.

Kassajärjestelmien päivityksen kipupisteet, ne on rankkoja- onneksi mulla ei ole kassakonetta vaan nettipohjainen kassa, niin tiedän että monilla kollegoillani on. Tämä alv-päivitys aiheuttaa heille enemmän vaivaa. Kassajärjestelmän päivitys ei ole aivan nappia painamalla tehty homma. Usein siihen liittyy softan päivittäminen, mahdolliset palveluntarjoajan yhteydenotot ja vielä perusteellinen tarkistus, että kaikki toimii niin kuin pitää. Tämä kaikki vaatii aikaa, rahaa ja valitettavasti myös hermoja.

Verohallinnon sivuilta löytyy ajantasaista tietoa ALV-muutoksista (www.vero.fi). Suosittelen lämpimästi kaikkia enemmän ja vähemmän yrittäjiä tutustumaan näihin ohjeisiin huolellisesti. Lisäksi Suomen Yrittäjät tarjoaa hyödyllisiä neuvoja ja tukea pienyrittäjille muutoksen keskellä (www.yrittajat.fi). Heidän webinaarinsa ja koulutuksensa ovat olleet monille kuuleman mukaan loistava lisäapu monissa yrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä.

Alv-korotuksen vaikutukset ulottuvat vielä syvemmälle. Kassajärjestelmissä hintojen manuaalinen päivittäminen on aikaavievää ja voi aiheuttaa virheitä. Eräs nykyinen kollegani sanoi joutuneensa soittamaan tukea useasti edellisen kerran kun oltiin saman asian äärellä, muistan sen elävästi, huolimatta vaikken itse vielä silloin ollut yrittäjä, koska päivitykset aiheuttivat järjestelmävirheitä. Verkkoselaimen välimuistin tyhjennys saattaa auttaa joskus, mutta kaikkien järjestelmien synkronointi on oma työmaansa. Ja kassajärjestelmät- ymmärtääkö ja miten ymmärtää tuon 0,5%:n? Helpompaa musta olis ollut se 25% tai 26%, vai mitä? jos kerran oli pakko korottaa. Otettiinkohan sitä huomioon tätä päätöstä tehdessä lainkaan, vai laskettiinko sen varaan että yrittäjät joutuvat kenties jopa uusimaan laitteitaan ja kassajärjestelmiään jos aiemmat ei ymmärrä tuota puolikasta prosenttia? Mene ja tiedä :) 

kuvituskuva
kuvituskuva
Tarkkaa viimeistely työtä- kuten on ALV:tkin :)
Tarkkaa viimeistely työtä- kuten on ALV:tkin :)

Mietin jo väistämättä reippaana Pietuna, miten mä voisin kehittää mun palveluita entistä houkuttelevammiksi ja kustannustehokkaammiksi. Voisinko tarjota lisää erilaisia pakettiratkaisuja tai ottaa käyttöön digitaalisia työkaluja, jotka mahdollistavat etäpalveluiden tarjoamisen? Esim. liikunnanohjauksen jumppaohjelmien laadinnan puitteissa tai ruokavalioiden laadinnassa? Mitä te ootte mieltä? Näin voisin tavoittaa laajemman asiakaskunnan ja samalla pitää mun kustannukset kurissa.

Ja tämä on myös tärkeää muistaa, että hyvinvointipalvelut eivät ole pelkkä luksus, vaan monille välttämättömyys. Stressaavina aikoina ihmiset tarvitsevat entistä enemmän tukea fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinsa. Meidän hyvinvointialalla työskentelivien tehtävänä on viestiä selkeästi palveluidemme arvosta ja siitä, miten ne voivat auttaa just sua selviytymään arjen haasteista.

Vaikka muutos tuntuu nyt pikkasen haastavalta, uskon kyllä vahvasti, että kyllä me selvitään tästäkin. Meidän palvelut on entistä tärkeämpiä ja korostuu stressaavina aikoina. 

Nyt onkin siis aika olla luova (ne piirtää kel on liituu...), joustava ja keskittyä siihen, mikä on oikeesti se prioriteetti nro 1: se on just sun hyvinvointi.


Lopuksi vielä haluun muistuttaa, että vaikka nämä (ainaiset) pienyrittäjän taloudelliset haasteet voi tuntua lannistavilta, meidän työn merkitys ei ole muuttunut. Päinvastoin, nyt on entistä tärkeämpää auttaa ihmisiä voimaan hyvin ja jaksamaan arjessaan. Pidetään tää mielessä, kun navigoidaan näiden muutosten läpi. Huoh! Olen jo pitkään suunnitellut uusia markkinointistrategioita ja miettinyt, miten mä vielä voisin tehostaa mun toimintaa, kuormittamatta kuitenkaan mun omaa työhyvinvointia, palvelua ja jaksamista.

Pia lopettaa sokeroinnin asiakkaan sokeroitujen alueiden kosteuttavalla ja rauhoittavalla öljyllä
Pia lopettaa sokeroinnin asiakkaan sokeroitujen alueiden kosteuttavalla ja rauhoittavalla öljyllä
Ja onhan mulla aina se ässä hihassa, minkä paljastan teillekkin viimeistään seuraavassa kirjoituksessani :)

Ehkä tää muutos pakottaa meidät kaikki pohtimaan uudestaan toimintasuunnitelmiamme ja miettimään uusia innovatiivisia ratkaisuja? Uskon, että pitkällä tähtäimellä tää vois jopa vahvistaa asemaamme markkinoilla.

Ps. Mut muistetaan, että ei me olla yksin tässä tilanteessa. Verkostoidutaan, jaetaan kokemuksia ja tuetaan toisianne. Yhteistyö on ylivoimaa! Suosittelenkin lämpimästi mun kollegoille aktiivista osallistumista alan tapahtumiin ja keskusteluihin, niin somessa kuin live-tapahtumissakin.


Pia Vainikan todistuksia- vielähän olis tilaa seinällä :)
Pia Vainikan todistuksia- vielähän olis tilaa seinällä :)


Tsemppistä just sulle niinku mulle! Pidetään huolta itsestä ja toisista. Ja muista, että jokainen haaste on myös mahdollisuus kasvaa ja kehittyä- ts. sen leipää syöt kenen kättä ruokit! Uhka vai mahdollisuus?


ALVI terkuin,

Pietu